WWGC 2011

6th Women´s World Gliding Championships 15.-25.6.2011 Arboga, Sweden

lauantai 19. helmikuuta 2011

Avustajan paikka täytetty



Joukkueen tärkein jäsen on nyt nimetty, Timo A. lähtee avustamaan Arbogaan.

Lepo näyttäisi lopultakin auttavan kuumeiluun, pakkasissa iisisti kohti helmikuun loppua, tavoitteena päästä maaliskuussa hangille hiihtämään.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Käännepisteitä uudistettu

Järjestäjät ovat julkaisseet kesän käännepisteluettelon, poikkeaa aiemmissa kisoissa käytetyistä.

Alustavia entryjä on satanut lisää, tähän mennessä 15 m luokassa on 7 pilottia. Viisi Ventus 2:sta ja kaksi ASG 29:ä, eli tasokkaalla kalustolla kisaajat ovat mukana. Suhteellisen kokeneita kilpasiskoja on starttiviivalla, muiden ilmoittamat tunnit 2000-3500 h, hyviä vetoapuja siis lienee tiedossa :-)

Alustavaa ilmoittautumisaikaa on jatkettu helmikuun loppuun asti eli pohjoisen perukoilla järjestettävän kisan lopullinen laajuus on vielä auki.

Oma osallistuminen on edelleen vaakalaudalla, kuumeilu jatkuu. Pakkasparlamentissa saatu kannustus kyllä pyrki lujittaman uskoa siihen, ettei nollafysiikalla ole väliä kokemuksenhankintakeikalla ...

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

tiistai 8. helmikuuta 2011

Osallistuminen vaakalaudalla

Loka-, joulu- ja tammikuun syönyt flunssakierre jatkuu yhä helmikuussakin eli fysiikka parin viikon kisaa varten on edelleen rakentamatta, marraskuun alkupuolen hyvä aloitus ei yksinään pitkälle kanna. Käytännössä koko osallistuminen on vaakalaudalla, koska viime kesän kokemukset osoittivat, että flunssakauden jälkeen parina kevätkuukautena rakennettava kunto riittää nippa nappa yhteen viikon kisaan.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Kaksi Ventusta

Alustavan ilmoittautumisajan jatkaminen helmikuun loppuun on johtanut kisaajien ilmoittautumiseen tipoittain. Päivän saldo on kaksi Ventusta 15-metrin luokassa, kaikkiaan 10 ilmoittautunutta, joista kaksi joukkueenjohtajia. Mielenkiinnolla pitää siis odottaa kisan kehittymistä 28. helmikuuta asti

Peruskuntokausi on kulunut lunta ihaillen, turhan etäältä, hengitystieinfektioiden seuratessa toisiaan tiiviissä tuntumassa. Muuten kisavalmistautuminen sujuu aikataulussa, kevään leiriohjelma alkaa olla selvä ja teoreettinen kisamaastoihin tutustuminen OLC:n avulla on jo alkanut.

torstai 6. tammikuuta 2011

Ilmoittautuminen on alkanut

Alustavasti kisaan on ilmoittautunut jo kolme kerholuokan pilottia ja Suomen joukkueenjohtaja, tammikuun lopussa nähdään, kuinka iso ja kovatasoinen kisa kesällä on edessä.